Kari T

Ajatuksia, havaintoja ja huuhaata – elämästä ja verkosta
Elämä on ihmisen parasta aikaa!

Matti_posterA450.jpgKävin tänään katsomassa uuden Matti-elokuvan. Filmi oli kokolailla sellainen kuin odotinkin. Jasper Pääkkösen esittämä Matti Nykänen esiteltiin hölmönä ja hyväksikäytettynä ressukkana, jonka ainoa ansio oli olla maailman paras mäkihyppääjä. Toisaalta on pakko myöntää, että juuri sellaisen kuvan Matti on kieltämättä itsestään antanutkin julkisuuteen viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Matin kuolemattomat lausahdukset oli siroteltu tasaisin välein pitkin leffaa, ja ne saivat yleisön hörähtelemään huvittuneena muuten melko traagisen elokuvan aikana.
Tuotantoyhtiö Solar Films Inc. on ilmeisesti halunnut ylläpitää suhteitaan tiettyihin viikkolehtiin, sillä niiden osuudesta Matin hyväksikäyttämisessä vaiettiin täysin. On kuitenkin tosiasia, että Nykäsen tempaukset ovat edistäneet esimerkiksi Seiskan irtonumeromyyntiä useampaankin otteeseen viime vuosien aikana. Muistan lukeneeni jostakin Nykäsen ja Seiskan välisestä sopimuksesta, joka takaa Nykäselle tietyt tulot ja Seiskalle tietyn määrän lööppejä tasaisin väliajoin. Juuri tällaiset mediat ovat hyötyneet Nykäsen törttöilyistä kaikkein eniten, mutta koska juuri kyseiset mediat ovat tuotantoyhtiölle tärkeä kanava tämän ja muiden elokuvien markkinoinnissa (kts. Seiskan www-sivu!), oli nämä hyväksikäyttäjät diplomaattisesti unohdettu elokuvasta.
En pidä leffaa minään elokuvahistorian merkkiteoksena, mutta olihan se hyvä nähdä, että tietää mistä ihmiset puhuvat.

  • Digg
  • Facebook
  • del.icio.us
  • TwitThis
  • Technorati
  • Google Bookmarks
  • email
Kategoriat: Ajatuksia, Havaintoja, Huuhaa

Leave a Reply