Vietimme mukavan viikonlopun Ihmissuhteen, Katin ja Makkiksen kanssa syvällä suomen etelässä. Roadtrippimme alkoi lauantaiaamuna Tampereelta, josta lähdimme ajelemaan kohti Mustion linnaa. Totesimme Mustion linnan asumiseen kelpaavaksi paikaksi ja jatkoimme matkaa valtateitä vältellen Fagervikkiin. Myös Fagervikin kartano vaikutti täysin asuttavalta paikalta, vaikka emme sitä sisältä päässeetkään katsomaan.
Fagervikissä huomasimme olevamme nälkäisiä ja päätimme matkata Tammisaareen ruokailemaan. Päädyimme Knipanille, josta meillä oli Makkiksen kanssa muistoja muutaman vuoden takaa, kun Makkis vietti siellä tekohäitään.
Nämä tekohäät olivat hauska tapaus, kun olimme Tammisaaressa tekemässä erään silloisen asiakkaamme mainoskuvauksia. Kuvauspäivän päätteeksi yllytin Makkiksen ja hänen “morsiamensa” (heille ensin hieman konjakkia juotettuani) pukeutumaan showmielessä kuvausrekvisiittana oleviin hääasusteisiin. Tämä tekohääpari näytti niin onnistuneelta, että mukanamme ollut valokuvaajakin otti heistä varsin onnistuneen hääkuvan, jota en harmikseni nyt mistään löytänyt.
Koska hääpari oli saatu tekaistua, niin totesimme, että kyllähän häitä pitää myös juhlia, ja niinpä tilasimme jonon takseja, varustimme hääparin taksin asiaankuuluvilla kolisevilla pelti(olut)tölkeillä ja hurautimme Knippanille tansseihin. Paikalle päästymme henkilökunta hieman ihmetteli, miksi emme olleet tehneet mitään varauksia, vaikka tärkeä hääpäivä on varmasti ollut tiedossa jo pitkään. Selitimme, että kyse on impulssivisen hääpaarin nopeasta pikapäätöksestä, ja koko juttu oli jopa hääparillekin yllätys. Siksi myös ainoastaan hääpari oli pukeutunut juhla-asusteisiin. Meille järjestyi hyvä pöytä ravintolasta ja orkesteri lupautui soittamaan häävalssin hääparille. Ihmiset ihastelivat hääparia tippa linssissä, ja onnitteluita ja elämänohjeita sateli hääparin pöytään pitkin iltaa romanttisen tarinamme nielleiltä kanssajuhlijoilta. Ilta oli oikein hauska, mutta Makkiksen harmiksi hääleikit päättyivät poistuttuamme ravintolasta, joten hääyöleikki jäi leikkimättä.
Maittavan lounaan syötyämme päätimme jatkaa matkaamme yhä syvemmälle etelään ja kohti Hankoa. Alkuperäinen tarkoituksemme oli yöpyä Hangossa, mutta kun tiedustelin majoitusta, tuntuivat kaikki paikat olevan tupaten täynnä. Poikkesimme juomassa kahvit marsalkka Mannerheiminkin aikoinaan isännöimässä Neljän Tuulen Tuvassa, kävelimme kaupungilla ja ihastelimme kesäistä Hankoa.
Illalla lähdimme siirtymään hangosta kohti Helsinkiä, jossa vietimme yön leväten raskaan matkustuspäivän jälkeen.
Koska sunnuntaina oli kaunis ilma, päätimme vielä ennen kotiin lähtöä poiketa Kaivopuistossa kuuntelemassa elävää musiikkia ja tapaamassa tuttuja. Tunnelma oli leppoisa ja bänditkin hyviä, joten valinta oli aivan oikea. Hieman itseäni ihmetytti vessojen pieni määrä, sillä ihmisiä oli kuitenkin niin paljon liikkeellä, että jonot kasvoivat kohtuuttoman pitkiksi. Ja siksi ehkä Kaivopuiston puskat haisevatkin kuselta.
Tällaiset lyhyet roadtripit ovat mukavia, koska tällaisia voi tehdä ilman sen kummempia valmisteluita ja suunnitteluita. Pitää lähteä uudestaankin.
