Lähdin Jukan kanssa perjantaina kohti Helsinkiä, jossa meidän oli tarkoitus hakea tuntumaa Tommin Wickyyn ennen lauantaina purjehdittavaa Viaporin Tuoppia. Pääsimmekin vesille iltapäivällä, ja kävimme hieman hiomassa manooverejä Helsingin edustalla lauantain kilpailua varten. Pieni harjoitus olikin tarpeen, sillä minun ja Jukan kokemus kyseisestä veneestä rajoittuu yhteensä muutaman päivän kesähuvipurjehdukseen, ja Tommikin on purjehtinut veneellään ainoastaan tämän kesän.
Muutaman tunnin hiomisen jälkeen purjehdimme veneen kotisatamaan Pohjoisrantaan ja kävimme syömässä läheisessä Kolmessa Kruunussa, jonka lihapullat ovat ehdottomasti parhaat mitä olen aikoihin syönyt. Muutenkin paikan miljöö on varsin viihtyisä, ja musiikittomuus ravintolatilassa on välillä erittäin tervetullut vaihtoehto.
Aamulla huomasimme tuulen voimistuneen perjantaista. Lähdimme satamasta kohti lähtöpaikkaa hyvissä ajoin, vaikka meidän luokkamme lähtö oli vasta kello 10.30.
Hieman ennen starttia havaitsimme tuulen voimistuneen sen verran, että kipparimme teki päätöksen purjeen vaihdosta. Otimme genoan alas ja nostimme pienemmän fokan tilalle. Tämä operaatio vei meiltä aikaa sen verran, että myöhästyimme lähdöstä nelisen minuuttia. Operaatio osoittautui kuitenkin ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi ja pikku hiljaa saavutimme muut Weekend-luokan veneet. Vaikka sähläsimme spinnun kanssa myötätuuliosuuksilla hieman, oli suorituksemme riittävän hyvä luokkavoittoon.
Alkukisan startin aiheuttama harmitus vaihtoi ilosiin hymyihin kun kuulimme maalipaukun ylittäessämme maalilinjan luokkamme ensimmäisenä veneenä. Saattaa olla, että se helpotti ainakin hiukan myös Tommin tuskaa. Tommi piti meille demonstraation hankauskitkan polttavasta vaikutuksesta toimistotyötä tekevän ihmisen kämmenen nahkaan, kun hän liutti muutaman metrin spinnun nostinta tiukkaan puristetun kätensä läpi ilman hanskoja (huomaa kuvassa purjehdushanskat, jotka EIVÄT olleet Tommin käytössä tapahtumahetkellä).
Tapahtuma oli kokonaisuutena erittäin mukava. Ihmiset olivat hyväntuulisia ja Suomenlinnan Pursiseura oli hoitanut järjestelyt varsin mallikkaasti.
Vaikka edellisen vuoden voittaja olikin unohtanut palauttaa kiertopalkinnon ennen palkintojen jakoa, saimme sen myöhemmin haltuumme edelliseltä voittajalta maistuvien akvaviittiryyppyjen saattelemana. Illan kuluessa tutustuimme muihin kilpailijoihin, saunoimme, otimme maljan jos toisenkin ja vietimme mukavaa iltaa (ja yötä ja hieman aamuakin) mukavassa seurassa.
Ehdottomasti ensi vuonna uudestaan!








