Iltasanomien mukaan Kapteeni Amerikka on kuollut. Vuodesta 1941 seikkaillut jenkkitrikoisiin pynttäytynyt Marvel-hahmo kuoli lehden viimeisessä numerossa. Onneksi Marvel-kustantamon päätoimittaja Joe Quesada sanoo, että paluu on silti mahdollinen. Marvel valmistelee elokuvaa Kapteeni Amerikasta, joten onhan aina mahdollista, että kuolema on Kristian-tyyppisesti mainosmielessä lavastettu. Ei näihin kannata suoraan uskoa. Onhan joku joskus väittänyt, että Elviskin olisi muka kuollut…
Samaan aikaan pinnalla oli kohu alkanut
Onko suosittu rokkitähti hukkunut
Rannalta löytyi ainoastaan vanha rannekello
Ja vaateparsi hälle kuulunut
Ei pysynyt pinnalla Karjalainen
Mä nään jo otsikon
Hän lienee saanut Kristianin kohtalon
Siis levy myyntiä vauhdittaakseen
Uransa aallon pohjassa
Lavastanut hukkumakuolon
-J Karjalainen
