Pyörähdin eilen kotinurkillani sijaitsevan uuden gay-ravintola Pinkin avajaisissa. Paikka oli muuttunut sisustukseltaan melkoisesti, ja paikan ainakin eilen avoimelta tuntunut ilmapiiri vaikutti siltä, että paikkaan ovat tervetulleita myös heterot. Ravintola itsekin ilmoittaa, että tervetulleita ovat kaikki Pinkin ajatusmaailman omaavat asiakkaat sukupuolesta, seksuaalisesta tai sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. En tiedä mitä Pinkin ajatusmaailman omaaminen aivan tarkasti tarkoittaa, mutta eilisen perusteella vaikutti siltä, että paikalle on selkeästi tilaus Tampereella. Ahdasmielisyyttä on Tampereella ollut jo aivan riittävästi, eikä Tampereen tähän asti ainoa gay-ravintola Mixeikään ole ollut tähän aivan syytön. Vaikka Mixei onkin mainostanut olevansa tarkoitettu kaikille avaramielisille ihmisille, on siellä avoimesti heterona esiintynyt asiakas saanut kokea aivan samanlaisia paheksuvia katseita, mitä homot saavat niskaansa pahimmissa punaniskabaareissa. Tämän olen kokonut itsekin.
Toivottavasti tämä uusi baari on kuitenkin taas yksi askel kohti suvaitsevampaa ja avoimempaa Tamperetta, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Pääasiahan on hyvät bileet.
