En ole ennen nähnyt, että vankilatuomiota pakenevalle henkilölle avataan omat nettisivut. Saattaa tosin olla, että Bin Ladeneille, Billy the Kidille tai muille karkulaisille on jonkinlaisia fanisivustoja avattu, mutta Suomessa jo edemenneen lehtikeisari Urpo Lahtisen leski Maija-Liisa Lahtinen on tietääkseni ensimmäinen henkilö, jolle omat nettisivut on avattu. Sivuilla esitellään Maija-Liisa Lahtiselle edullisia todisteita käydyistä oikeudenistunnoista, puolustellaan häntä ja mustamaalataan muita asianosaisia. Kevennyksenä sivustolla on hänen kirjoittamiaan runoja. Miten olisi vielä flashilla toteutettu Catch Me If You Can-peli? Kysymyksiä ja vastauksia-osiosta ei sitten löydykään mitään. Näitä on ilmeisesti jäänyt kaipaamaan myös suomalainen oikeuslaitos.
8.5 annetussa tiedotteessa todetaan, että Maija-Liisa Lahtinen ei tule istumaan hänelle annettua tuomiota, koska hän ei suostu myöntämään syyllisyyttään. No, omahan on asiansa.
En tiedä missä kyseinen henkilö nyt majailee, mutta uskon, että anonyymina oleskelu ei ole mitään mukavaa hommaa. Koskaan ei tiedä kuka ovelle koputtaa, tai onko joku hieman tavallista pidempään tuijottanut henkilö poliisi tai muuten sellainen henkilö, joka tunnistettuaan tekee ilmiannon ja hetken kuluttua alkaa kyyti kotimaahan tiilenpäitä laskemaan. Niin on käynyt frykmanneille ja muille jp mattiloille, jotka aikansa ulkomailla lymyiltyään ovat kuitenkin päätyneet Suomeen istumaan tuomiotaan.
Suomen vankilat ovat varmaan pullollaan syyttömiä tai sellaisena itseään pitäviä. Siellä ne kuitenkin istuvat.
En usko, että suomalainen oikeusjärjestelmä on täydellinen ja virheetön. Se voi olla jopa epäoikeudenmukainenkin, mutta niin on elämäkin. Olen melko varma, että vankeuteen ei tuomita henkilöitä, jotka ovat oikeasti eläneet lain hengen mukaan. Joskus jotkut lainoppineet ovat varmasti löytäneet laista porsaanreikiä, joita hyväksikäyttämällä on mahdollista saada itselleen jotain etua. Jotkut uotit ovat osanneet venyttää lakia oman etunsa tavoittelemisessa niin pitkälle, että ovat kompastuneet omaan nokkeluuteensa. Siellähän istuvat. Ehkäpä vielä kyseenalaisin perustein, mutta istuvat kuitenkin. Tuomarit ovat kuitenkin ihmisiä, ja riittävästi ärsytettynä saattaa ihminen, tuomarikin, tehdä sellaisia päätöksiä, joita ei ehkä muuten tekisi. Muistan erään vanhan punkkarikaverini kertoneen asianajajansa moittineen häntä joskus 80-luvulla, kun hän saapui oikeuden istuntoon punkkarivarusteissaan tukka sojottaen ja niitit takissa kilisten. Lakimies kertoi arvostavansa kaverin uskollisuutta aatteelleen, ja toivoi kaverin kuitenkin ymmärtävän, että lakimiehen sanojen mukaan “tuolla ulkonäollä tulee ainakin kuukausi lisää”. Ihmisiä ne ovat tuomaritkin. Valitettavasti, on joskus vain todettava.
On tietysti ymmärrettävää, että Maija-Liisa Lahtisen sukulaiset pitävät läheisensä puolta. Ties vaikka Urpon miljoonista riittäisi jotain heillekin. Minä en ole lainoppinut, enkä tiedä Maija-Liisa Lahtisen tai muidenkaan syyttömyydestä tai syyllisyydestä, mutta lain mukaan tässä on muidenkin elettävä. Jos tuomio napsahtaa, niin en usko, että se napsahtaa täysin ilman syytä. Ei ainakaan silloin, kun asiaa on puitu korkeimmassa mahdollisessa oikeusasteessa. Ruuhkaisissa käräjäoikeudessa todennäköisesti hoidetaan paljonkin juttuja “vasemmalla kädellä”, ja niissä saadut tuomiot usein muuttuvatkin, kun asiaa käsitellään tarkemmin.Kyseinen juttu on saanut julkisuutta melkoisen paljon ja uskon, että asiaa ovat puineet lakimiehet maan parhaasta päästä. Maija-Liisa Lahtinen ilmoittaa sivuillaan, että hän ei usko suomalaiseen oikeusjärjestelmään kohdallaan, ja siksi ei vapaaehtoisesti tule istumaan tuomiotaan. Siitä huolimatta hän on taas jättänyt jälleen uuden tutkintapyynnön Helsingin syytäjänvirastoon. Mielestäni tämä vaikuttaa hieman kummalliselta, ehkä jopa hieman katkeroituneelta. Ja arvatkaa kuka tutkinnan maksaa? Minä. Ja Sinä, arvoisa veroja maksava lukijani.
Toivotan Maija-Liisa Lahtiselle rattoisia vapauden päiviä sinne jonnekin, missä hän nyt rentoutuneesti aikaansa viettääkin. Julkisuudessa näinkin paljon olleella henkilöllä on paljon tuttuja, jotka tuppaavat olemaan yleensä vielä aika ilkeitä.
www.promaija.net
