Kari T

Ajatuksia, havaintoja ja huuhaata – elämästä ja verkosta
Oluita ympäri maailmaa

Poikkesin lähikaupassani aamulla, ja en malttanut olla kysäisemättä kauppiaalta, miksi hänen olutvalikoimansa on niinkin kattava. Epäilen hänellä olevan oma lehmä ojassa eli otaksuin hänen olevan ns. olutfriikki, sillä sellaisen olutvalikoiman pitäminen pienessä kivijalkakaupassa ei välttämättä ole bisneksen kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Hän myönsi olevansa olutharrastaja, mutta vasta opetteleva sellainen, ja myönsi senkin että hyllyt voisi täyttää tehokkaammin ja nopeammin kiertävällä tavaralla. Hän kuitenkin haluaa tarjota asiakkailleen jotain spesiaalia, ja hänen mukaansa tämä on tuonut hänelle sellaisiakin asiakkaita, jotka hakisivat päivittäiset ostoksensa jostain muualta.
Vaikka suurin osa oluista näytti olevan perinteisistä olutmaista Euroopasta, oli valikoimassa useita oluita Aasiasta ja Afrikastakin. Näytti valikoimassa olevan myös Reilun Kaupan baanaanista(?) valmistettuakin olutta. Suosituin olut näistä erikoisoluista on kuulemma lähiympäristön patukkatukkapäiden suosima Jamaikalainen Red Stripe.
Tämä on juuri sellaista palvelua, josta minä pidän. Siksi ostan mielummin satunnaiset olueni mielummin hiukan kalliimmalla minuutin kävelymatkan päästä lähikaupasta tai jossain mukavassa lähipubissa kuin ravaan keskustan ulkopuolella olevissa marketeissa halvan mäyräköiran perässä.

  • Digg
  • Facebook
  • del.icio.us
  • TwitThis
  • Technorati
  • Google Bookmarks
  • email

2 Comments to “Oluita ympäri maailmaa”

  1. Helvi kirjoitti:

    Voisitkohan mahdollisesti samalla tukea lähikauppiaasi myyntiä ja paljastaa mikä tuo kyseinen kauppa on?

  2. Kari T kirjoitti:

    En tiedä kaupan virallista nimeä, mutta se on se pikkuinen K-kauppa Tuomiokirkonkdun ja Verkatehtaankadun kulmassa.

Leave a Reply