Kari T

Ajatuksia, havaintoja ja huuhaata – elämästä ja verkosta
Klubilla

Päätin eilen lähteä ystäväni Makkiksen kanssa Klubille mainion ska-orkesteri Voimaryhmän keikalle ja katsastamaan miltä paikka vaikuttaa kesällä tehdyn remontin jäljiltä. Voimaryhmän lisäksi Klubilla esiintyi minulle uusi tuttavuus Kakkahätä 77, joka osoittautui aivan kelvolliseksi punk-orkesteriksi. Ja onhan selvää, että tuollaisella nimellä varustetussa bändissä on pakko olla jotain hyvää.
Klubin remontti vaikutti varsin onnistuneelta. Aikaisemmin hieman kolkon oloinen Klubi oli saanut uutta ilmettä, ja näkyvin uudistus oli hienot kattovalaisimet, joiden valo-ohjaus oli remontin suunnitellun arkkitehti Antti Moisalan mukaan vielä hieman kesken. Moisala on Klubin lisäksi suunnitellut muitakin kivoja ravintoloita Tampereelle. Myös Ruma ja Koti-baari ovat Moisalan ideoimia. Kannattaa käydä tsekkaamassa.

  • Digg
  • Facebook
  • del.icio.us
  • TwitThis
  • Technorati
  • Google Bookmarks
  • email

Leave a Reply