Kari T

Ajatuksia, havaintoja ja huuhaata – elämästä ja verkosta
Uusi lelu eli työkalu

Sain eilen itselleni uuden lelun, tai siis tietenkin työkalun. Nokian N95 8GB on vienyt kaiken ylimääräisen vapaa-ajan, kun sen toimintoja on pitänyt opetella, olemassaolevia softia päivittää ja uusia lisätä. Nokian Betalabsista on löytynyt jo ainakin muutama sellainen softa, joka on saanut minut miettimään miten kummassa olen muka joskus pärjännyt ilman näitä. Vaikka puhelimen kameralla otettujen kuvien laatu on edelleen vähän niin ja näin, alkavat ne olemaan ainakin valoisan aikaan otettuina lähes tyydyttävää pokkaritasoa. Mielenkiintoinen softa on esimerkiksi Location Tagger, joka automaattisesti lisää kuvien Exif-tietoihin kuvauspaikan maantieteelliset koordinaatit. Vaikka Nokia on hieman lähestynyt omppuväkeä, vaaditaan monen asian tekemiseen edelleen Windows-kone. Onneksi sellainen vielä raksuttaa nurkissa, mutta toivoisin, että vielä joskus omppukäyttäjät otettaisiin Nokiallakin paremmin huomioon. Jos Apple valmistaisi puhelimen, johon voisi asentaa ohjelmia ja jonka tiedonsiirto-ominaisuuden olisivat samalla tasolla kuin nokialaisissa, olisin varmasti melko helppo käännytettävä. En usko, että Nokia pystyy milloinkaan tekemään yhtä seksikkäitä käyttöliittymiä kuin Apple tekee.
Puhelimeeni on nyt asennettu niin paljon kehityksensä beta-vaiheessa olevaa softaa, että eipä kai tässä voi syyttää kuin itseänsä jos puhelin kaatuilee tulevaisuudessa. Vieläköhän vanha 2110 toimisi… se ei muistaakseni kaatunut kertaakaan koko käyttöikänsä aikana. Se oli uskollinen peli, joka on vieläkin jossain laatikon pohjalla ansaitussa levossa. Valitettavasti samaa ei voi sanoa kaikista muista saman valmistajan puhelinmallista, joita en ole viitsinyt säilyttää edes verkonpainoksi.

  • Digg
  • Facebook
  • del.icio.us
  • TwitThis
  • Technorati
  • Google
  • E-mail this story to a friend!

Leave a Reply