Pitkäaikainen haaveeni toteutui tänään. Olen nimittäin pitkään haaveillut miniporasta, jolla voi näppärästi askarrella kaikenlaisia pieniä askareita. Tähän asti en ole pystynyt perustelemaan poran hankintaa itselleni, mutta nyt pystyin. Rakas ihmissuhteeni nimittäin osti minulle toisen pitkään suunnittelemani harrastusvälineen eki radio-ohjattavan purjeveneen. En tiedä oliko tähän iloiseen yllätykseen syynä se, että olen sellaisen hankinnasta puhunut jo pitkään vai se, että kevään myötä purjehduspolte on taas kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, että saattaa olla mahdollista, että kotona viettämäni aika vähenee tulevien kuukausien aikana huomattavasti.
Vene on tietysti rakennussarja, joten sen rakentamiseen tarvitaan tietysti työkalu, jolla voi näppärästi porata, jyrsiä ja hioa pienoismallin pieniä osia. Dremel 400 Digital on täydellinen monitoimityökalu projekteihin, jotka vaativat äärimmäistä tarkkuutta. Ainutlaatuisen digitaalisen näytön avulla voin työstää tarkemmin monia materiaaleja, jotka saattavat tarvita erittäin nopeaa tai hidasta pyörimisnopeutta. Miten ihmeessä olen pärjännyt tähän asti ilman?
Tällainen työkalu on minulle erittäin tarpeellinen, kun rakennan Micro Magic-venettäni purjehduskuntoon. Olen myös lupautunut hoitamaan yksinkertaisimmat hammasten korjaukset taloudessamme. Ajanvarauksia ei ole vielä tullut.

Asiallinen peli tuo RC purjevene.Oman hankkiminenkin kävi jo mielessä.
Nythän voisit alkaa puuhaamaan Treelle vaikka Hangon Regatan tyyppistä tapahtumaan noiden RC purjeveneiden ympärille. Tai sitten vaikka oma Americas Cup tai Siilinkari Lake Race..