Kari T

Ajatuksia, havaintoja ja huuhaata – elämästä ja verkosta
Musiikkiteatteri Palatsi yllätti iloisesti

Olin tänään tutustumassa MARK:in porukan kanssa entiseen elokuvateatteri Kinopalatsiin rakennettuun Musiikkiteatteri Palatsiin. On pakko myöntää, että paikka teki todella positiivisen vaikutuksen. Kinopalatsia, tai nykyistä Musiikkiteatteri Palatsia on remontoitu museoviraston valvonnassa/avustuksella (en tiedä kumpi on lähempänä totuutta) pitkään, ja lopputulos on todella hieno. Toivottavasti myös liikeidea osoittautuu toimivaksi, sillä tällainen paikka on todella piristävä lisä tamperelaiseen kulttuuri-, viihde ja ravintolaelämään.

Tänään Palatsissa esiintyi accapella-yhtye Fork, joka oli sekin teki vaikutuksen hienolla esityksellään. On hienoa kuulla millaisiin temppuihin ihmisääni venyykään. Ja kun vielä visuaalinen puolikin esityksestä oli kunnossa, jäi esityksestä harmittamaan ainoastaan sen liian lyhyt kesto. Tai vain tuntui, että se oli lyhyt, sillä tätä bändiä olisin katsellut ja kuunnellut mielelläni pidempäänkin.

Olen erittäin tyytyväinen, että Kinopalatsista ei tullut jälleen yhtä uutta sedulaa Tampereelle, kuten ensin oli tarkoitus. Jos näin olisi käynyt, olisi hieno kiinteistö mennyt todennäköisesti pilalle muutamassa vuodessa. Ensin olisi paikkaan olisi tullut tasoonsa nähden ylihinnoiteltu ja mauton yökerho, ja parin vuoden sisällä, kun alkuhuuma on ohi, paikassa olisi myyty parin euron kaljaa juuri 18 vuotta täyttäneille pissiksille. Normaalistihan se menee juuri näin, ja tuskin tämäkään olisi ollut poikkeus.

Tällainen ravintola on hieno nähdä Tampereella. Suosittelen lämpimästi!

  • Digg
  • Facebook
  • del.icio.us
  • TwitThis
  • Technorati
  • Google
  • E-mail this story to a friend!

Leave a Reply