Näinä kiireisinä aikoina ei aika tahdo riittää tärkeisiinkään asioihin. Esimerkiksi äitienpäivä on hankala tapahtuma, joka helposti rajoittaa ikävästi omaa elämää. Oman äidin muistaminen vie myös harmittavan paljon aikaa sekä aiheuttaa monenlaista vaivaa.
Ei hätää. Nyt senkin voi ulkoistaa. Voit löhöillä rauhassa koko sunnuntaipäivän hyvällä omallatunnolla, ja äitisi on iloinen että olet muistanut häntä. Todella kätevää.
Itse aion kuitenkin muistaa äitiäni henkilökohtaisesti, ja teen sen mielelläni. Samaa suosittelen ehdottomasti muillekin. Mutta pakko tätäkin oli kokeilla.
