Mustalahden satama on ollut Tampereella puheenaiheena viime vuoden aikana. Kaupungin tilakeskuksen virkamiehet valitsivat viime kesäksi satamaan yrittäjän, joka ei saanut sataman palveluita toimimaan kunnolla koko kesänä. Teiskon laivaston komentaja, amiraaliksi itsensä nimittänyt Jouko Remes uhosi mm. järjestävänsä erilaisia marsseja kaupungin läpi armeijalta ostamillaan romuilla, julistavansa Teiskon itsenäiseksi, ryhtyvänsä nälkälakkoon kohtaamiensa vääryyksien oikaisemiseksi ja paljon muuta merkillistä. Oikeuden päätöksellä tämä epäkelpo yrittäjä ja hänen romunsa saatiin häädettyä onneksi pois satamasta. En tiedä paljonko kyseinen yrittäjä tuotti vuokratuloja kaupungille, mutta veikkaan, että kaupungilta jäi saamatta melkoinen määrä vuokratuloja. En ymmärrä, miten kaupungin virkamiehet voivat mennä vuokraamaan tuollaisella paikalla olevan ravintolaliiketoiminnan sellaiselle yrittäjälle, joka on jo valmiiksi kylähullun maineessa ,eikä omaa minkäänlaisia näyttöjä ravintolaliiketoiminnasta. Vastuuseen pitäisi laittaa perkeleet!
Nyt Mustalahdessa puhaltaa uudet tuulet. On hienoa, että viimeinkin on Mustalahteen saatu yrittäjä, joka tekee asioita oikein. Perjantaina auennut satama tuntuu toimivan nyt hienosti. Satamaravintola Kaislan ja Kahvila Kortteen palvelut toimivat jo nyt kokemukseni mukaan loistavasti.
Nykyinen yrittäjä on luvannut järjestää jatkossakin ohjelmaa satamaan. Luvassa on ainakin elävää musiikkia, stand up-komiikkaa ja lavatansseja. Veneilijoille on vierasvenepaikkoja lisätty ja palvelut toimivat. Tässä ei yrittäjän oma veneilytausta varmasti ole haitaksi. Muutenkin suunnitelmat Mustalahden sataman elävöittämiseksi kuulostavat hienolta.
On ollut suoranaista tuhlausta, että tällaista paikkaa ei ole saatu toimimaan aikaisemmin. Viereisessä Särkänniemessä käy vuosittain yli miljoona vierailijaa, joten luulisi, että jo tästä määrästä, veneilijöistä, motoristeista ja muista piipahtavista ohikulkijoista saisi aikaan sen verran asiakasvirtaa, että homma toimisi. Uskon ja toivon, että nyt toimii.








