Aamulehti kirjoittaa Anna Tapion koulun nettisivujen uudistuksesta ja sen puitteissa epäillystä väitetystä vilunkipelistä. Nettisivujen uudistusta ei oltu kilpailutettu. En tiedä tarviiko yksityisten oppilaitosten edes lain mukaan kilpailuttaa teettämiänsä töitä, mutta se ei ole tämän kirjoituksen pointti.
En tunne tapauksen taustoja, enkä halua ottaa siihen enempää kantaa, mutta jos jutun taustojen tutkiminen on yhtä leväperäisesti tehty kuin siinä mainitut asiantuntijalausunnot, niin kokonaisuus ja jutun uskottavuus vaikuttaa lähinnä naurettavalta. Ihmettelen suuresti, että Aamulehden kaltainen media kirjoittaa juttunsa tällaisien lausuntojen pohjalta.
Jutussa mainitut “useat asiantuntijat” vakuuttavat, että tällaisten nettisivujen uudistuksen markkinahinta olisi 300-400 euroa. Paskat! Yksikään ammattilainen ei tällaista tee rehellisesti ja ammattitaidolla tähän hintaan. Ei lähellekään, ei ainakaan ammatikseen. Ehkä vapaa-aikanaan hyväntekeväisyystyönä, mutta ei liiketaloudellisesti kannattavasti. Antin lailla myös minä haluaisin tietää, keitä nämä Aamulehden mainitsemat asiantuntijat ovat. Taitaa vain jäädä toiveeksi.

“Olen täysin samaa mieltä. Kun katsoo Anna Tapion koulun nettisivuja, niin siinä laajuudessa tuolla summalla ei ulkoasua rakenneta. Eikä työ ole pelkkää fyysistä työtä – ehkä siinä pitää vähän sisältöä ja rakenteitakin ajatella. Sanoman tavoitehan onkin ihan muualla kuin näissä nettisivuissa, mutta sivujuonteena tässä harhautetaan lukijakunnan mielikuvia työn arvosta täysin väärillä “asiantuntijalausunnoilla”.
Oma mielipiteeni näkyy tuolla: http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/anna-tapion-sivut-uudisti-marja-tiuran-kampanjapaallikko/151014
Siitä oli tosin yksi erittäin asiallinen virke sensuroitu.