Kari T

Ajatuksia, havaintoja ja huuhaata – elämästä ja verkosta
Kirjoita kommentti

Palasin eilen viikon purjehduslomalta Turkista. Loma oli hauska ja onnistunut, mutta kuten aina aikaisemminkin, palasin kotiin erittäin väsyneenä. Viikon aikana jääv…

Kirjoita kommentti

Mustalahden satama on ollut Tampereella puheenaiheena viime vuoden aikana. Kaupungin tilakeskuksen virkamiehet valitsivat  viime kesäksi satamaan yrittäjän, joka ei…

Kirjoita kommentti

Mainosalaa loistavasti ruotinut Syvä Kurkku lopettaa Taloussanomissa. Tämä on  suuri harmi, sillä Syvän Kurkun kolumneja on ollut mukava lukea. Syvän Kurkun kirjoit…

Kirjoita kommentti

Olen nyt ollut parisen kuukautta  Spotify-käyttäjä, ja olen varsin tyytyväinen palveluun. Vaikka käytössäni onkin ilmaistunnukset, ei mainosten määrä ole viel…

Kirjoita kommentti

Vaikka pari viime viikkoa ovat olleet stressaavia johtuen tapahtuneesta vesivahingosta, on elämääni mahtunut myös parempia hetkiä. Sain parisen viikkoa puhelun Suomi

Kirjoita kommentti

Olemme nyt olleet ihmissuhteen kanssa kaksi viikkoa hotellissa evakossa. Asunnossani sattui vesivahinko, josta syystä koko lattia piti repiä auki ja lattia pitää kuivat…

2 kommenttia

Tänään sähköpostiin kolahtanut Taloussanomien uutiskirje oli masentavaa luettavaa. Ensimmäinen uutinen alkoi seuraavasti:

Tämä viikko ja seuraavat lähiviikot

Kirjoita kommentti

Ystäväni Antti kutsui minut pelaamaan mielenkiintoista purjehduspeliä. Volvo Ocean Race Game:ssa voi tuntea lähes samanlaisia tuntemuksia kuin oikeassakin purjehdus…

1 kommentti

Tampereen Markkinointiviestinnän viikon yhteydessä järjestettävän Prix JuJu:n kilpailutyöt ovat nyt yleisön katsastettavissa. JujuPrix 2008 on Tampereen markki…

Kirjoita kommentti

Olin tänään tutustumassa MARK:in porukan kanssa entiseen elokuvateatteri Kinopalatsiin rakennettuun Musiikkiteatteri Palatsiin. On pakko myöntää, että paikka te…

1 kommentti

Valitettavan usein olen viime aikoina kirjoittanut tähän blogiin asioista, jotka ovat minua harmittaneet. Olisin mielelläni kirjoittanut erityisen hyvästä asiakasp…

2 kommenttia

mikontalotetris.pngHervannan tekun (TTY) pojat ja tytöt ovat keksineet, miten tehdään maailman suurin värillinen grafiikka-alusta.

MIKONTALOLIGHTS:n tarkoituksena on laatia maailman fy

Kirjoita kommentti

Eilen Ratinan stadionilla esiintynyt Toto yllätti tamperelaiset pariinkin otteeseen. Yllättäen Toton kanssa lavalle nousi esiintymään bändin lämppärinä esiint…

2 kommenttia

Poikkesin lähikaupassani aamulla, ja en malttanut olla kysäisemättä kauppiaalta, miksi hänen olutvalikoimansa on niinkin kattava. Epäilen hänellä olevan oma lehm…

Kirjoita kommentti

Digitodayhin blogia kirjoittava Teknobeduiini eli Juhani äkiparta on kirjoittanut mainion oppaan siitä, kuinka paljon matkustava voi säästää reissaamisen aiheutta